Jul 18, 2016 The dominant male Broboscis monkey makes a spectacular jump. The entire foliage of the landing tree shakes and shivers.
Jul 18, 2016 To this, his harem produces a short, soft, downward sigh. A unison sign of admire? More like “Take it easy” tells Eric, the guide.
Jul 18, 2016 There are ~20 members in the group. Half a dozen adult females, most of them with a breast-fed, dark-faced baby. Several youngsters.
Jul 18, 2016 The slightly crouched, round-bellied figure of a Broboscis, quietly sitting up on a tree, is surprisingly human.
Jul 18, 2016 Nature documentaries don’t give justice to the slender limbs and elegant colouring of this primate.
Jul 18, 2016 Big males don a dark brown back. Down by the waistline it switches abruptly to light gray. The same up on the shoulders. A furry vest.
Jul 18, 2016 What documentaries modestly frame out is the bright red, constantly erected penis of Broboscis.
Jul 18, 2016 Eric tells how recent research has shown that Broboscis’ diet includes highly toxic leaves that increase the body temperature.
Jul 18, 2016 The theory has it that the penis acts as a cooling mechanism, just like the nose.
Jul 18, 2016 How do females manage then? By urinating frequently, they say.
Jul 18, 2016 The 4 m tall, upright, wooden saltwater crocodile in a Sandakan roundabout was right. Animals of that size swim in Kinabatangan.
Jul 18, 2016 Today, downstream Kinabatangan is 100% muslim.
Jul 18, 2016 Earlier, when animism still prevailed, it was a no-no to wash mosquito nets and aluminium utensils in a croc river, tells Eric.
Jul 18, 2016 Not to splash in water was a practical piece of advice, wrapped in religious dogma to make it sink.
Jul 18, 2016 Only three weeks ago, a croc had snapped a man who was net-fishing while standing on the shore.
Jul 19, 2016 The relationship between villagers and elephants is a mixture of healthy mistrust and respect. “They call them nini, grandmother.”
Jul 19, 2016 Elephant whereabouts are transmitted via a WhatsApp group. A bigger herd is further up, somewhere midstreams, we hear.
Jul 19, 2016 The Kinabatangan River area is divided btw 10 lots/villages. Abai Jungle Lodge, one hr boat ride from Sepilok, is in lot 1, Abai.
Jul 19, 2016 Back from the dinner, a medium-sized figure on the shadowy hand rail of the bungalow.
Jul 19, 2016 Slowly, it rotates its head. Ear-tufts, yellow eyes. Buffy fish owl.
Jul 19, 2016 By night, lodge lights attract insects, particularly moths and beetles.
Jul 19, 2016 One night on the porch floor: 25 beetles of the same species. Black, 1 inch, dung beetle like.
Jul 19, 2016 Next morning: 0 beetles. The fish owl had eaten them all. True story, witnessed it grab one.
Jul 19, 2016 During the night, meowing. The owl? No (house cat) but the occasional, 1-2 sec cry in a feline-like pitch, that’s the Buffy fish owl.
Jul 19, 2016 There are troubled waters around Borneo. In the N, the South China Sea; in the NE, the Sulu Sea.
Jul 19, 2016 The Philippines have a “dormant claim” on N Borneo, as a said successor state of Sultanate of Sulu.
Jul 19, 2016 The southernmost islands of the Philippines are only 50 km away. Steep, misty silhouettes on the horizon.
Jul 19, 2016 The XL size red bill of a Stork-billed kingfisher looks like lipstick gone crazy.
Jul 19, 2016 Within the splendid family of tropical kingfishers, this species stands out also due to its size. Common here.
Jul 19, 2016 “Striking…remarkable” An adult Black-and-red broadbill is hyped also by books. Unforgettable? Dunno yet but oh boy, the colors!
Jul 20, 2016 Eric (Irix) Rolando has worked 14 years as a guide at S I Tours.
Jul 20, 2016 When BBC was filming here the last time, Eric was one of the guides whose duty was to find the animals.
Jul 20, 2016 The toughest one was Clouded leopard. How to get one in front of a camera trap?
Jul 20, 2016 The trick that eventually worked was a rabbit in a cage above the path.
Jul 20, 2016 The rabbit was fed, so eventually it pooped, the poo landed on the ground, the smell brought the cat, and the camera got the cat.
Jul 20, 2016 “However, BBC’s code of conduct doesn’t allow a bait, so the camera trap footage was not used.”
Jul 21, 2016 From Abai, one hour boat drive upstreams on the latte waters of Kinabatangan brings you to lot 2, Sukau village.
Jul 21, 2016 Here, at Sukau Rainforest Lodge, a familiar face: Engeri Stephen Etin Sahya aka Stephen, the father-figure of Sabah naturalist guides.
Jul 21, 2016 In March 2011, we spent 10 d w/ Stephen at Tabin Wildlife Reserve. The highlight of the visit was a Marbled cat.
Jul 21, 2016 In my early days of nature travels, I wouldn’t have the nerves to see the innards of Gomantong (Black) Cave.
Jul 21, 2016 A limestone cave with gothic dimensions, its walls are a tapestry of long-legged centipedes and red cockroaches. Rats skirt by.
Jul 21, 2016 In the animal kingdom, these three rank high on the list of the least adored species.
Jul 21, 2016 Cockroach fobia (I had)? This is the place to get rid of it. Nowhere else will you see them so much & so near (mind the hand rail).
Jul 21, 2016 Around, tens of thousands of small swiftlets fly i/o of the cave while even more numerous bats rest in dark lumps high up.
Jul 21, 2016 The wooden boardwalk is slippery from bird guano, bat droppings, and other unspecified biomaterial delivered from above.
Jul 21, 2016 “They brush it every day”, laughs the guide who escorts us through the cave, pointing to interesting objects with his torch.
Jul 21, 2016 When the sun sets at 6, the bats start to fly out.
Jul 21, 2016 They all use the same hole in the ceiling, so when you stand outside watching, it looks as if the hill was emitting smoke.
Jul 21, 2016 Against the evening sky, the puffs of bats linger like a celestial snake. Here and there, a raptor tries its luck.
Jul 27, 2016 2,5 hr drive from Lahad Datu to Danum Valley. The road was in better condition than in July 2012. Also, more elephant dung.
Jul 27, 2016 “Looks like a lone bull”, says Sayeh and examines the roadside damage including a flattened metal sign. ‘BEWARE OF ELEPHANTS’, maybe.
Jul 27, 2016 Four years ago, a few things were different at Borneo Rainforest Lodge.
Jul 27, 2016 Now, trees w/ ripe fruits are much harder to find. Figs -> animals. “One tree is eaten very fast. Mammals, birds…they all come”
Jul 27, 2016 The rainy season has been drier this year. Pro: less mud, fewer leeches & mosquitoes. Con: vegetation a little less lush.
Jul 27, 2016 In February, one of the backbones of the Canopy Walkway, a tall, white-trunk Menggaris tree, was hit by a lightning.
Jul 27, 2016 The tree was damaged, and cut down. To find a replacement is a project of a big scale, in many ways.
Jul 27, 2016 Denny Alouysius is not here atm. We miss him a great deal, but look forward to days w/ Sayeh.
Jul 27, 2016 Wi-fi has become a scarce resource. Now consumed not only by all guests but also by the staff.
Jul 27, 2016 Back in 2012, every other guest had an e-reader. Now, I’ve seen none.
Jul 27, 2016 Tu-tuk tu-tuk-tuk. In the canopy, a Blue-eared barbet repeats its dry call “with rather mechanical quality” as the book puts it.
Jul 27, 2016 In Kinabatangan, early afternoon rain was a norm. Here, you cannot be sure when it falls. But fall it will.
Jul 27, 2016 6 PM down by the Danum River. Thunder still far, but clouds are already present, looking suspicious.
Jul 27, 2016 In a grandiosely loose formation, a fleet of a dozen Rhinocerous hornbills. One by one, they land on a tree by the shore.
Jul 27, 2016 🕢 Time to turn on the lights, and step into the jungle. 🕖 First⚡️and then ⛈ until past midnight.
Jul 27, 2016 Next morning. A wet, hungry and alert Barred eagle-owl in the mid-storey.
Jul 27, 2016 Compared to our eagle-owl, this one is half the size. Horizontal ear-tufts like eye-brows.
Jul 27, 2016 In daylight, pupils are big, black, bottomless.
Jul 27, 2016 “We don’t see this species every month”, says Sayeh, “so some birding groups leave a bit disappointed.”
Jul 27, 2016 Rain has given an extra boost to Danum. Sound is deeper, rapids livelier. Waves are licking the outskirts of the lodge helipad.
Jul 27, 2016 A 2 m long Monitor lizard steps into the water, swims deeper, switches to a rigid log mode, and drifts down the river.
Jul 27, 2016 In the far corner of the area where the houses of staff & researchers are, behind the football field, grows a durian tree.
Jul 27, 2016 On the second lowest branch, leaning sideways against the trunk, sits a male orangutan.
Jul 27, 2016 In the left hand he holds a spiky, half-eaten, unripe durian fruit. Green outside, pure white inside.
Jul 27, 2016 The right hand is around the trunk. In the right foot, the orangutan grips another fruit. He is prepared.
Jul 28, 2016 An audible CRUNCH. Jaws chew. Slowly, a white lump emerges from between the lips. Without much further ado, the lump drops.
ul 28, 2016 Orangutans appear slow but they move effectively. One swing, and the all-reddish-brown animal is out of sight inside all the green.
Jul 28, 2016 “They are a bit shy”, Sayah whispers. Orangutans try to avoid facing a lens. Few secs is OK, more not so. They just turn around.
Aug 2, 2016 The fig tree trembles. It’s 7 pm, and yet another night walk around the premises to find a Slow loris.
Aug 2, 2016 Loris stays low, in few meters, and the eye shine is big and steady.
Aug 2, 2016 In the flashlight, a black furry head with long white whiskers, small round ears edged with white. Like an arborean seal.
Aug 2, 2016 First, the Binturong just stares the light, temporary blinded, but soon hunger wins.
Aug 2, 2016 Thanks to its prehensile, muscular tail, this “largest living species of the Viverridae” reaches figs on the tip of the branches.
Aug 2, 2016 Later that night, a lone upright figure on a stone by the shore of the Danum River. Motionless, watchful.
Aug 2, 2016 Buffy fish owl is fishing.
Ilmestynyt alun perin Facebookissa.
Eric “Irix” Rolando on yksi S I Toursin oppaita. Nelissäkymmenissä, perheessä vaimo ja kolme poikaa. Korrekti, fiksun oloinen, englanti erinomainen. Takana 14 vuotta luonto-opastusta Sabahissa, Malesian Borneon pohjoisessa maakunnassa.
Irix on sabahilainen tribaalinimi. Eric on annettu myöhemmin, kouluiässä. Käyttökelpoisempi yleisnimi.
“Yes, I have googled”, hän vastaa nopeasti kun ryhdymme vihjaamaan käyttöjärjestelmistä ja Silicon Graphicsista. Emme taida olla ensimmäiset nörttituristit.
Ensimmäisiä hänen tapaamiaan suomalaisiakaan emme ole. Olympia järjestää tänne seuramatkoja. Viimeksi väkeä oli ollut Oulusta. “I respect your citizens. There was a man without legs. We had arranged four people to assist him but he said No, thank you. He even did tough trecking.”
Kinabatangan-joki kiemurtelee – kaikkien jokien oletusverbi – lounais-koillissuunnassa halki itäisen Sabahin ja lopulta pullauttaa ruskean lattekahvivetensä Sulu-mereen. Matkalla on kymmenen kylää, jotka on kätevästi paitsi nimetty myös numeroitu juoksevasti eli asiayhteyteen sopivalla tavalla. Alajuoksusta päin aloitetaan, 1-10.
Virran mukana kulkee paksulehtisiä vesikasveja lauttoina. Niissä paikoissa missä lautat sattuvat pysähtymään, alkaa saman tien juurtumisoperaatio. Tehokkainta se on kuroumajärvissä (oxbow lake), jotka kasvavat hissukseen umpeen.
“All of these are introduced domestic plants gone wild”, sanoo Eric ja putsaa kiikareitaan.
Swarovski sponsoroi S I Toursia niin kuin monia muitakin luontomatkailutoimistoja. Yrityksen webisivulla lähes jokainen opas on kuvattu hymyilevänä, vihreät Swarot kaulalla. Sama rintakuvaformaatti, sama paita, sama tausta. Kuin futaajilla ikään. Eric on niitä joilla ei Swaroja ole, ja ehkä siksi valmistajan merkki onkin jätetty kouran sisään, näkymättömiin.
Ericissä on tekniikkafriikin piirteitä. Kiikarit; kaukoputki jonka okulaarin eteen on viritetty pokkarikamera; järkkäri; Samsungin älypuhelin; putsauskalusto uutta mallia; tukeva reppu.
Tavaralla on hintansa, mutta luonto-oppaat tienaavat kohtuullisen hyvin kaikkialla.
Abai Jungle Lodge on tunnin venematkan päässä Sepilokista, jossa S I Toursin päämaja sijaitsee. Maja on sikäli väärä termi, että tilat ovat veden päällä, paalujen varassa seisovalla laiturimaisella rakennelmalla, jolle en tiedä suomenkielistä sanaa. Jetty englanniksi. Sokkeloinen rykelmä asumuksia ja yrityksiä. Julkinen ja yksityinen lomittuvat.
“This is the oldest water village in Sepilok”, kertoo Eric ja esittelee miten bisneksen kasvu näkyy konkreettisesti. “See that small room there? That’s where it started.” Nyt yrityksellä (joka on samalla toimitusjohtajan koti) on oma telakka erikokoisille moottoriveneille, huoltotilat, keittiö, hulppea ruokala, punttisali, privaattitilat – ja pienen lätkäkaukalon kokoinen ja näköinen allas puolillaan vettä.
Vettä sotketaan jatkuvasti parin kevyen luokan perämoottorin antamalla energialla.
Altaassa ui laiskan oloisesti puoli tusinaa arapaimaa, maailman suurinta makean veden kalaa. Kuin miniatyyrikoon sukellusveneitä. Komeasti punaisena välkehtivä, helttamainen pyrstö, jota kala liikuttaa elegantin laiskasti sivuttain kuin krokotiili. Omintakeinen tylppä pää.
Arapaima on Etelä-Amerikan lahja maailmalle. Lähes loppuun kalastettu, sekin. Guyanan matkalla meille kerrottiin, että paikallisella väestöllä on kalastuskiintiö, muilta se on rauhoitettu. Rauha on kuitenkin suhteellinen käsite.
Se jäi epäselväksi, mitä arapaimat tekevät Borneossa. Muuta kuin uivat S I Toursin altaassa, siis. Eric tosin viittasi johonkin suunnitteilla olevaan paikkaan, jonne ne on tarkoitus vapauttaa. Ehkä jokin uusi liikeidea.
Altaan reunalla on kyltti DON’T PUT YOUR HAND IN THE WATER.
Abai Jungle Lodgella on monta valttikorttia. Yksi on kylän läheisyys. Abain parikymppiset pojat ovat rento ja tehokas henkilökunta. Toki myös edullinen. Viritetyllä pärinäveneellä pääsee minuutissa joen yli kotiin. Tytöt tekevät kotitöitä, Eric kertoo.
Toinen on luonnon läheisyys. Majat on ripoteltu puoliympyrän muotoon metsän keskelle lähelle jokea. Milloin vain voi nähdä mitä vain, koska luonto pääsee liki. Metrin korkeuteen rakennettu puinen boardwalk, joka yhdistää majat ja ravintolan, loiventaa city-ihmisen viidakkostressiä, mutta lisää siihen yllätysmomentin: päivittäisen ukkoskuuron ja tasaisen lämmön yhteisvaikutuksesta lankuille muodostuu tropiikin mustaa jäätä, eloperäistä töhnää joka näyttää vedeltä mutta on liukastetta.
Kolmas on kokki. Ruoka on hyvää, mutta lisämausteena on kokin toimenkuva ja persoona. Hän on aina paikalla auttamassa nuorta henkilökuntaa ja pitämässä mielialaa korkealla. En ole ennen ollut paikassa, missä matkalaukun kantajalla on kokin essu päällä. Lodgella on myös operatiivinen manageri, vaitonainen taustahenkilö joka kulkee paperipinon ja taskulaskimen kanssa.
Neljäs on homman pyöritys. Se toimii. Turisteja tulee ja menee. Monet vain syövät täällä lounaan matkalla seuraavaan kylään, Sukauhun, joka on Kinabatangan-turismin pääpaikkoja. Ne jotka jäävät, viipyvät yleensä vain pari yötä. Trafiikkia piisaa ja varsinkin ruokailut ovat kiireisiä, mutta asiat sujuvat koska tilat ovat avarat ja palvelu pelaa. Ja jos on erikoistilaisuuksia, kylän kundit ja kokki muodostavat pop up -bändin, joka soittaa, laulaa ja tanssittaa yleisöä.
Niiden viiden yön aikana, jonka vietimme Abai Jungle Lodgessa, kolmena iltana oli honeymoonereiden juhlintaa, kahtena jopa tuplat. Tämä tiesi lukuisia ylimääräisiä kakkukahveja.
Tunnin matkan päässä ylävirtaa on em. Sukau. Siellä ollaan jo, mekin.
DUTY FREE! DUTY FREE!
ONE THIRTY-TWO!
Danumin laaksossa aamupäivä on kääntymässä kohti lounasta. Istut hotellin päärakennuksen seinättömässä ravintolakerroksessa, kuuntelet lintujen sanomisia ja yrität päästä verkkoon.
Eteisen lattialla lojuu epälukuinen määrä varvastossuja, sandaaleja, lenkkareita ja bootseja. Joku on liikkeellä hotelleista tutuilla valkoisilla kertakäyttötossuilla.
Saman eteistilan seinien ja katon gekkotiheys on iltaisin noin 3 per neliö. Kaikki ovat vaaleita talogekkoja, mutta kun astuu ulos puiselle kävelysillalle, lajikirjo kasvaa heti; metsän gekot ovat kirjavia, yleisväritys tumma.
Samassa sydänalassa läikähtää. Taas.
Näinkö se alkaa? Tässäkö se nyt sitten oli?
Ei. Ei kammiovärinää, vaan kanta-astuva turisti. Pitkät lattialankut resonoivat jännittävästi. Kokemus on opettanut, mihin ravintolan pöytään ei kannata istua.
Alapuolella, maan tasalla, on meneillään logistinen operaatio.
Vajaan 40 hengen kiinalaisryhmä (tai Taiwanista? Hong Kongista? en ole varma) tekee lähtöä 2,5 tunnin ajomatkalle takaisin Ladah Datuun. Korkeintaan kymmenvuotiaita lapsia puolet, toinen puoli aikuisia, lasten vanhempia lähinnä. Seitsemän 4×4:sta ja kaksi pikkubussia on parkattu sinne minne mahtuu, laukkuja nostellaan sisään. Itse kuljetettavat ovat maksamassa ravintolalaskua, näpsimässä viime hetken kuvia, yrittämässä ottaa kiinni vielä yhtä kovakuoriaista, juoksemassa vielä tämän kerran ravintolan päästä päähän. Oranssiin puolitakkiin ja vaaleisiin housuihin pukeutunutta, paljasjalkaista henkilökuntaa seisoo siellä täällä. THANK YOU THANK YOU BYE BYE.
Sen verran mitä ulkopuolinen ymmärsi ryhmän tekemisistä, oltiin kahden päivän luontoleirillä.
Kiinnostus kaikkeen ympärillä etenevään tai lojuvaan oli aivan valtava. Sitä havainnoinnin, ihmettelyn, jakamisen ja valokuvaamisen määrää! Kohteen ympärille muodostui saman tien tiivis ja äänekäs kimppu katsojia. Eikä innostus suinkaan laantunut yhden valokuvan ottamiseen, vaan se jatkui ja jatkui kunnes pienimmät ja/tai hitaimmatkin pääsivät lähietäisyydelle luonnon ihmeestä.
Ennen illallista käytiin läpi, mitä päivän aikana oli nähty. Show & tell muuten paitsi että oppilas seisoi ujosti hymyillen vieressä kun opettaja näytti siniseen vihkoon tehtyjä lyijykynäpiirroksia ja hauskutti yleisöä. Sitten taputettiin.
Sellainen vanhan tyylin palautesessio. Kaikilla oli elektroniikkaa mukana viimosen päälle, mutta oppitunnin välineistö oli perinteinen, ainakin tällä leirillä.
Ne muutamat piirrokset, jotka näin (kiikarilla baarin puolelta) olivat oikein mainioita: isolla viivalla reippaasti hahmoteltuja kuningaskalastajia ja orankeja.
Niitä ryhmän yhdessä kokemisen huippuhetkiä, joita me muutkin pääsimme todistamaan, olivat 20-senttinen, punajalkainen hepokatti ja kuuluisa kello kuuden kaskas, jolla on kokoa ja näköä. Edellinen lounaalla, jälkimmäinen illallisella.
Kaskas lensi esiin pimeästä. Se päristeli valoista sokaistuneena pöytien ympärillä kunnes törmäsi koristeena olevaan saviruukkuun. Yksi opettajista heitti saman tien lautasliinan sivuun, juoksi kaskaan luo ja otti kiinni.
Tästä alkoi dokumentointirupeama, jota kesti ainakin puoli tuntia.
Taskulamppujen kiilat halkoivat pimeää, kännyköiden ja täppäreiden loistetta, kiljahduksia kun kaskas oli päästä karkuun. Seuraavaksi sitä kuvattiin uusi kierros, tällä kertaa tiedemiestyyliin valkoista lautasliinaa vasten. Sekä ylä- että alapuolelta. Lopuksi kaskasta saivat pitää kädessä kaikki jotka halusivat – jokainen näytti haluavan – ja totta kai tämäkin valokuvattiin.
Kun joskus jäi kuvaamaan jotakin pikku juttua ravintolan seinällä, lattialla tai puutarhassa, välittömästi alkoi selän taakse muodostua jonoa, odottamaan kuvausvuoroa.
Heitä tulee ikävä. BYE BYE NOW.