Keskiraskas louhinta

Eiliseen verrattuna levyn nurkalla on nyt melkein 50 kertaa isompi otos, reilut 20000 tweettiä. Jokaiselta listan jäseneltä 200, hänen omalta aikajanaltaan. GET statuses/user_timeline -API-määrittely lupaa maksimiksi 3200 per nenä, mutta silloin mukana voivat olla (paluuformaatista riippuen) myös ns. natiivit retweettaukset. Annoin ne tulla mukaan.

En viitsinyt koputella tweetkattoa, vielä. Pöytäkoneella oli jo tekemistä tämänkin tekstikorpuksen käsittelyn kanssa. Erityisen hidas oli stopwordien poisto-operaatio.

Käyttäjänimistä on jäljellä enää listan perustaja Niku Hooli, mikä ei yllätä; lista on uusi juttu, ja siitä ja sen perustajasta on tietysti (re)tweetattu paljon. Sitä en sen sijaan ymmärrä, miksi the keikkuu edelleen mukana ja huipulla, vaikka lisäsin sen stopword-listaan. Täytyy joskus kaivella lisää.

Tuloksesta voi varovaisesti piirtää kuvaa yhteisöstä, jonka aktiivisimmat sanankäyttäjät ovat kohteliaita, kilttejä ja ajan hermolla. Sosiaalisen median käytäntöjen ammattilaisia.

Koodinpätkästä puuttuu louhintaosuus. Se on sama kuin ennenkin.