Alepa-pyöräilystä on kulunut pari kuukautta, joten lyhyt reportaasi lienee paikallaan.
Heti alkuun on mainittava, että omakin fillari kyllä löytyy, mutta monen vuoden joutenolon jäljiltä se on huonossa kunnossa. Varastossa muun romun alla. Viimeisestä täysremontista Mellunmäen pyörähuollossa on ainakin viisi vuotta ellei enemmän. Tämän Käsillä Olevan Tilanteen takia olen käyttänyt metroa tosi harvoin, bussissa en ole istunut puoleen vuoteen. Keväisen jalkaepisodin jälkeen olen kävellyt huomattavan paljon vähemmän kuin sitä ennen; työterveyslääkärin tuomio oli, että yhtämittaisen kävelylenkin maksimipituus on minun ikäluokassani 4 km. En toki usko kaikkea mitä sanotaan, mutta mikäpä ettei välillä voi liikuskella muullakin tavoin kuin kahdella jalalla. Citypyörät oli muutenkin tsekattava, onhan kyse ilmiöstä.
Siinä syy, sitten seurauksista.
Yleisarvosana 8+. Pyörä on ihan ajettava (kolme vaihdetta, käsijarrut ja etulamppu), satulan korkeutta on helppo säätää, pyörien saatavuus on hyvä, pahoja teknisiä ongelmia on ollut harvoin, ilkivaltaa vielä harvemmin, 30 euroa puolesta vuodesta ei ole mitään. Pyöräilykulttuuri on stadissa ihan ok silloin kun sitä katsoo satulasta. Jalankulkijana olisi pari sanaa sanottavana, mutta ei mennä nyt siihen.
Täyttä kymppiä ei silti voi antaa.
Pyörä on tanakka mutta myös aika kolho. Varsinkin muovinen kori edessä rämisee pahasti, jos ja kun tiessä on pomppua tai asfaltissa saumoja. Samasta syystä koriin voi harvoin laittaa mitään tavaraa. Muutaman kerran olen erehtynyt pitämään korissa kauppareissun jäljiltä banaaneja ja omenia, kun selkäreppuun ei ole mahtunut. Huono idea. Jo muutaman tunnin sisään hedelmissä alkaa olla tummia läiskiä. Kassin saa kyllä joten kuten pysymään paikallaan kiitos pyörään integroidun venyvän kaapelin, mutta sitä huolimatta kassi on koko ajan hilkulla singahtaa avaruuteen.
Tanakkuus on myös painon funktio. Pyörää ei toki ole tarkoitus kanniskella, mutta pariin otteeseen sitä on joutunut heivaamaan yli esteiden. Hankalin tapaus oli Bulevardin alussa.
Olin kiertänyt Kaivopuiston, ja tuli mieleen käydä katsomassa EU:n kemikaaliviraston uutta pytinkiä Telakkarannassa. Näyttävähän se. En tullut ajatelleeksi, että Telakkakatu on melko totaalisen katutyön kourissa aina Hietalahden torille asti, mukaan lukien neljän kadun risteys torin nurkalla. Eikä siinä mitään, olenhan asunut Helsingissä tarpeeksi kauan tietääkseni, että kesän tunnistaa katutyön tuoksuista. Kun kadulle asennetaan raiteita eikä niiden ympärillä ole vielä mitään materiaa tilkkeenä, raiteet ovat kuitenkin yllättävän korkealla. Tuommoiset arviolta 50 senttiä maanpinnasta. Alepapyörän nostaminen niiden yli oli to-del-la työlästä. Pyörä ei näytä raskaalta, mutta on. Rungosta ei myöskään saa kunnon otetta, tai sitten olen vaan tumpelo. Välillä olin jäädä ihan oikeasti jumiin: pyörät olivat eri puolilla raiteita, runko lepäsi raiteen päällä. Helsinkiläinen kynäniska puunhalaaja oli vaikeuksissa! Eikö ollut merkityä reittiä kevyelle likenteelle? Varmasti, mutta oli myös viikonloppu, katutyöt keskeytyksissä, maailma avoinna tehdä ihan mitä huvittaa – joten menin suorinta tietä. Virhe!
Heikoin lenkki pyöräpalvelussa vaikuttaa olevan pyöräasemien lukitusmekanismi. Se on piilossa kapeassa kourussa, johon etupyörä tuupataan. Virhe manifestoituu siten, että pyörää ei joko saa palautettua tai sitä ei saa irti asemasta. Ja koska mekanismi reistailee, käyttäjät (ml. minä) yritävät saada sen toimimaan väkisin eli tökitään, tuupitaan, raastetaan yms. jolloin puolimekaaninen systeemi menee entistäkin huonompaan kuntoon. En osaa sanoa, miten huolto toimii tältä osin. Ja erityisesti Näinä Aikoina.
Kerran olen soittanut asiakaspalveluun. Pyörä ei irronnut, mutta järjestelmä päätteli, että olin lähtenyt ajamaan. Kun yritin palautusta, lukitusvirhe. Klassinen limbo. Pyörä on palautettava siten, että näytölle ilmestyy teksti OK ja varmuudeksi tulee vielä tasainen PlIP-ääni. Ellei (PIIP PIIP PIIP), laskuri ei pysähdy. Puolen tunnin kuluttua alkaa juosta lisälaskutus: euro per jokainen alkava puoli tuntia. Ellei palautusta kuulu viiteen tuntiin, tililtä lähtee 80 euron sakkomaksu.
Asiakaspalvelu vastasi heti, ymmärsi ongelman (“itse asiassa koko tuo asema on tällä hetkellä poissa käytöstä”), lupasi nollata laskurin ja lähettää huollon paikalle.
Ajoittain lukitusongelma on niin laajalle levinnyt ja sitkeää sorttia, että luovutan helpolla ja palautan pyörän asemalle mutta en varsinaiseen slottiin. Tämä on ihan validi tapa toimia, vaikkakin tarkoitettu tilanteisiin, jossa kaikki slotit ovat täynnä.
Kännykästä voi tsekata, mikä on asemien täyttöaste. Olen oppinut sen, että jos paikalla on vain yksi pyörä, se tarkoittaa melko varmasti sitä, että sekin on poissa pelistä.
Olin ajanut Alepalla useamman viikon kunnes äkkäsin, että pyörää on kahta sorttia. Toisen näytössä on englanninkielinen ohjetekstitys ja lisäksi näyttö pysyy jatkuvasti päällä. Kertoo nopeuden ja ajoajan. Brilliant! Toisen pyörätyypin näyttö pysyy blankkona kunnes tullaan asemalle. Ajan kulumisesta on siis huolehdittava itse. Jälkimmäistä tyyppiä vaikuttaisi olevan enemmän ainakin nillä main missä liikun. En edelleenkään erota näitä ulkonäöstä. Ehkä eroa ei edes ole, vain käyttis on eri.
Pyöräasemakarttaa vilkaisemalla voi saada sen käsityksen, että verkosto kattaa valtaosan pääkaupunkiseutua. Tämä on osin harhaa. Ymmärsin vasta asiakkaana, mikä cityfillareiden idea on (yksi niistä). Se on tarjota tapa liikkua alueella, missä on kauppoja. Puolen tunnin aikaslotti kertoo samaa. Olet kuluttaja, joka pyöräilee. Kun haluaa pidemmälle, sinne minne lähimaksujen piippaus ei enää kuulu, niin toki Alepalla pääsee, mutta lisämaksua alkaa kerääntyä.
ldässä Vuosaaaren silta on toistaiseksi fillaripalvelun demarkaatiolinja, viimeinen asema on Puotilantiellä. [30.5.2025: Vuosaari on nyt mukana.]
Hienoinen pettymys oli sekin, etten saakaan omaa pyöräilydataani muuten kuin riipimällä sen tilini webisivulta. Ei mikään suuri työ mutta pieni riesa kuitenkin. Dataa tulee kyllä yleiseen jakoon vuosittain mutta muodossa, josta on poistettu yhteys pyöräilijään, luonnollisesti.
Pyöräasema vuonna 2018. Paikka epävarma, olisikohan Herttoniemeä?
Tullessa Finnair lennätti Göteborgin yli, ja onneksi oli pilvetöntä.
Kaupungista erottuu yksi rakennus ylitse muiden. Se on upouusi Karlatornet, joka ohitti jo rakentamisen aikana Malmön Turning Torson ja on nyt valmiina 56 yksikköä korkeampi, 246 metriä. Pohjoismaiden ennätys aika selvällä marginaalilla.
Kun tornilta lähtee seuraamaan Göta-jokea länteen kohti merta, tullaan pian Stena Line -varustamon Saksan linjojen satamaan. Siellä näyttäisi olevan ainakin yksi iso laiva laiturissa, ellei useampia.
Osterinheiton päässä Stenasta, vastarannalla, ennen Älvsborgsbron riippusiltaa, erottuu kulmikas punasävyinen rakennelma. Se on entisen Eriksbergs Mekaniska Verkstads AB:n telakan bockkran, pukkinosturi, vuodelta 1969. Suojeltu muistomerkki. Vaikuttava näky jo lentokoneestakin. Jos pikkasen pyöristetään faktoja, niin nosturin alle mahtuu Eduskuntatalo, johon on pultattu Stadionin torni.
Älvsborgsbrolta kohti pohjoista valuu Hisingledenin valtaväylä. Ennen pitkää siitä erkanee länteen asianmukaisesti nimetty Oljevägen. Pyöreiden säiliöiden rivistö kielii siitä, että öljysatama ei ole kaukana. Laajemmassa valokuvassa satama erottuu erikoisena mereen työntyvänä kapeana laiturina, jonka ohi on juuri liukunut jokin isompi alus. Laiturin päässä taitaa olla tankkeri purkamassa lastia.
Seuraavaksi Hisingledenistä eroaa lännen suuntaan Torslandavägen. Se vie Volvon (ja Polestarin) tehtaille Torslandaan. Kuvan vasen yläkulma onkin lähes pelkkää lättänää, vaalea teollisuusrakennusta.
Göteborgin satama on iso. Se ulottuu Älvsborgsbrolta länteen Göta-joen suulle asti. Tarkkaan ottaen joen pohjoisranta on Hisingen-nimisen saaren eteläreuna. Hisingen on pinta-alaltaan Ruotsin viidenneksi suurin saari, river island, Göta-joen rajaama maa-alue.
Miten paljon Göteborgin ympäristössä onkaan vihreää! Luonnonpuistoja on joka suunnalla, ja lisäksi Kattegatin iso saaristo. Ei hassumpi paikka.
Supermarket-skene Madeiralla on kahden kauppa, meidän tapauksessamme myös kirjaimellisesti. Manner-Portugalissakin isot Continente ja Pinco Doce ovat keskustassa lähellä toisiaan. Niiden väliin on viisaasti asemoitunut pieni vihannes- ja hedelmämyymälä. Nämä kolme riittävät mainiosti.
Vuoden 2022 joulukuun jälkeen marketeissa on alkanut tapahtua kummia. Itsepalvelu on tullut taloon. Pinco Docessa on vielä palvelutiskit lihalle ja kalalle, mutta leipomotuotteet ovat nyt omissa ulosvedettävissä laareissaan, joita täytetään jatkuvasti toiselta puolelta lämpimäisillä. Automaatista on tarkoitus tulostaa pussin kylkeen hintatarra: ensin valitaan oikea tuote ja sitten sen lukumäärä. Hedelmille ja vihanneksille on omat masiinansa, joissa on lisäksi vaaka.
Continente on kilpailijaansa huomattavasti pidemmällä automaatiossa. Yhtään palvelutiskiä ei enää ole ja itsepalvelukassojen suhde perinteisiin on 5:1, kun Pinco Docessa suhde on vielä 1:1.
Olen seurannut automaattien käyttöä. Moni asiakas luovuttaa. Kovin moni ei edes yritä. Koska keski-ikä on asiakaskunnassa useimmiten yli 50, on paha sanoa miten paikallinen nuoriso pärjää. En silti menisi heiluttamaan user error -korttia, koska käyttöliittymäsuunnittelu on jäänyt kesken. Kun tarjolla on kaksi tapaa edetä, tuotenumeron syöttö kenttään tai tuotteen valinta kuvan perusteella, ollaan jo vaarallisilla vesillä. Seuraava karikko odottaa jo, kummassakin. Tuotteen numeroa ei ole tajuttu katsoa tuotteen vierestä tai tuotetta ei löydä kuvien perusteella. Valokuvaajaa ei voi syyttää, sillä eihän eri sämpylätyypit ja perunalajikkeet nyt oikeasti ole kovin eri näköisiä omassa sarjassaan vaikka mitä tekisi.
En ole ennen tullut ajatelleeksi, miten toimiva on Suomen markettien itsepalveluvaaka, jossa on pelkät numeronäppäimet. Olisi kiva tietää, harkittiinko täällä edes sellaista mahdollisuutta. Helsingissä on kyllä siellä täällä myös “ensin tuote sitten lkm”-tarratulostimia leipomotuotteille, mutta niissä onkin heti kynnystä. Saletisti myös paljon väärinkäyttöä, vahingossa tai tahallaan. Minulle saa selittää, miksi omenat hinnoitellaan painon mukaan mutta sämpylät ei.
Toistaiseksi itsepalvelu on täällä kuitenkin vain suositus. Jos vempaimia ei halua tai osaa käyttää, kummankin marketin ihmiskassa huolehtii hinnoittelusta omalta kosketusnäytöltään. Itsepalvelukassojen luona päivystää henkilökuntaa sielläkin.
Täkäläiset vanhukset eivät ikinä tule siirtymään automaattimaailmaan. Niin kauan kun jalat kantavat, he haluavat päivittäisen keskustelutuokionsa sekä kala- että lihatiskin ääressä. Nopeus ei ole mikään hyve, päin vastoin. On panostettava ajankäytön kestoon ja sisältöön. Painokasta, ilmeikästä kommunikaatiota. Kassakin on tuttu ihminen ja hänen kanssaan jutustellaan vielä lähtiessä niitä näitä. Yksikään kassa ei millään lailla hoputa.
Itsepalvelubuumi saattaa johtua siitä, että Lidl tekee maihinnousua saarelle. Kaikki toistaiseksi suunnitelmissa olevat tontit ovat keskustan ulkopuolella, automatkan päässä, joten meidän tapaisille vierailijoille niillä ei ole käyttöä, autoileville funchalilaisille sen sijaan hyvinkin.
Quinta de Santa Luziasta on kiva seurata alapuolella näkyvän Funchalin henkilöliikennesataman touhua. Laivat vaihtuvat 1-2 vuorokauden välein. Valtaosa on risteilyllä Kanarian saarilta ja -lle.
Kahden viikon Madeiran matkan aikana nähtiin noin tusina eri laivaa. Laitetaanpa pakettiin.
Risteilyfirmat suuntaavat tämän seudun Euroopan markkinointiaan pääasiassa kahteen maahan: Saksaan ja Englantiin.
Saksassa kilpailu käydään yritysten TUI Cruises ja AIDA Cruises välillä.
TUI on saksalaisen matkatoimisto TUI AG:n ja amerikkalaisen risteilyoperaattori Royal Caribbean Groupin yhteisyritys, perustettu 2007. Saksalaisuus on laivoilla niin tarkkaan harkittua, että niin ruoka, viihde kuin palvelutkin ovat tailored for German tastes. Palvelun kieli on saksa. Tosin, kuten huolestuneille, saksaa osaamattomille kysyjille TripAdvisorissa vakuutetaan, aasialaistaustainen henkilökunta osaa kyllä englantiakin.
TUI:n niskaan hengittä AIDA Cruises. Kuumasti hengittääkin, sillä omistaja, Carnival Corporation & plc, on maailman suurin risteilyjä järjestävä yritys, brittiläis-amerikkalainen. Konserni pääsi Suomessakin otsikoihin vuonna 2012, kun yrityksen laiva Costa Concordia ajoi karille Välimerellä. Kallistuneesta laivasta saatin näyttäviä valokuvia, mutta katastrofihan se oli. Kapteeni on ollut vankilassa vuodesta 2017 lähtien. Tuomion mukaan hänellä on 16 vuotta aikaa miettiä, mitä tuli tehtyä.
Phoenix Cruises on sekin saksalainen, mutta kahta edellistä huomattavasti pienempi yritys.
TUI:n laivoista ovat vierailleet Mein Schiff 5 ja 7 sekä Marella Discovery 2. Marella Explorer -aluksella on silläkin TUI-kytkös, vaikka risteilijä kulkee Marella Cruises -firman nimissä. Firmaa operoi kuitenkin TUI UK.
AIDA-laivoja on näkynyt nimistönhuoltajan painajaiset AIDAcosma, AIDAmar ja AIDAblu. Niiden kaikkien keulaa somistaa sama maalaus: isot punahuulet ja jättimäiset, kajalilla reunustetut silmät. Koristelun on ilmeisesti tarkoitus viedä ajatukset muinaiseen Egyptiin. AlDA:n omistajakonsernin muista laivoista on satamassa piipahtanut Cunardin operoima Queen Victoria.
Phoenixilta on satamassa käynyt vain Amera.
Englantilaisia risteilymatkustajia kuljettavat pääasiassa P & O Cruises ja SAGA Cruises. Kuinka ollakaan, P & O kuuluu sekin em. jättimäiseen Carnival Corporation -perheeseen. Pääkonttori Southamptonissa, perinteikkäässä satamakaupungissa. Firma vaikuttaa olevan jonkinlaisessa käymistilassa, sillä Australian sisaryritys lopettaa toimintansa ensi vuoden alussa. SAGAn kotipaikka taas on Folkestone Englannin kanaalin laidalla, Doverin eteläpuolella. Saga Cruises exclusively markets to and operates for people aged 50 and over, tietävät lähteet kertoa.
Ventura, Azura ja lona ovat P & O:n laivoja. SAGAlta on käynyt vain Spirit of Discovery, jonka ristimme uudestaan nimelle Löydetyt Viinakset.
SAGAlle tuli pahasti takkiin vuonna 2019, kun matkanjärjestäjä Thomas Cook Group meni yllättäen konkurssiin. Aamuyöstä 23. syyskuuta tiedotettiin, että firma had entered liquidation and eased operations with immediate effect. Yli 600 000 turistia oli äkkiä ikuisella lomalla ilman paluulentoa kotiin, noin kolmasosa heistä englantilaisia. Suomalaisiakin turisteja jäi runsaasti nalkkiin. Firman englanninkielinen Wikipedia-sivu on lukemisen arvoinen, siellä on eeppinen kuvaus siitä, miten tilanne kehittyi ja mites sitten kävikään.
Edellisten risteilyfirmojen joukossa eräänlainen odd bird on MSC Cruises, jonka Opera-alus viivähti satamassa. Suuryritysten omistusjärjestelyt ovat tunnetusti ja tarkoituksella mutkikkaat. Tämän risteilyfirman takaa löytyy yllättäen vain yksi perhe, italialainen Aponte. Firma tosin on rekisteröity Sveitsiin. Sekin on yllättävää, että MSC (Mediterranean Shipping Company) on lähteiden mukaan maailman suurin kontteja meritse kuljettava yritys, hallitsee 20% alan markkinoista. Merikapteeni Gianluigi Aponte osti ensimmäisen laivansa vuonna 1970 ja alkoi liikennöidä Välimeren ja Somalian välillä. Hän oli ajan hermolla. Vuoden 1970 lokakuussa Somaliassa tehtiin sotilasvallankaappaus ja uusi presidentti Mohammed Siad Barre julisti Somalian valtioksi, joka noudattaa “tieteellistä sosialismia”‘. Siteet Neuvostolittoon katkaistiin ja maa kurkotti länteen.
Risteilyalusten rakentaminenkin on melko keskittynyttä liiketoimintaa.
Saksalaisen Meyerin telakka Papenburgissa on tehnyt kaikki AIDAt, Marella Explorerin, Löydetyt Viinakset sekä Ionan, Meyerin Turun telakka taas kaikki nykyiset Mein Schiffit. P & 0:n muut alukset kuin Iona tulevat Fincantierin telakalta Monfalconesta, Italiasta. Samoin suunnitteilla olevat, uudet Mein Schiffit. Meyer Turku siis hävisi kilpailun niistä. Fincantierin Margheran telakalla taas tehtin Cunardin Queen Victoria. Ranskassakin on laivanrakennusta: Marella Discovery 2 ja konttiyritys-MSC:n Opera rakennettiin Chantiers de l’Atlantique’n telakalla Saint-Nazaire’ssa.
Papenburg on pikkukaupunki Ala-Saksin osavaltiossa, Ems-joen varrella, 10 kilometriä Hollannin rajasta. Väkiluvultaan Papenburg on Rauman kokoinen, mutta pinta-alaltaan vain sen neljäsosa. Fun fact: koska risteilijöillä panostetaan viihteeseen, Meyerin telakka on tätä nykyä Saksan suurin elokuva- ym. teatterien rakennuttaja. Italian Monfalcone on vieläkin lähempänä Slovenian rajaa kuin Papenburg Hollantia. Marghera on Venetsian kohdalla mantereen puolella. Saint-Nazaire Biskajanlahden rannalla puolestaan voi ylpeillä maantieteellisestä sijainnistaan Ranskan toiseksi suurimman kosteikkoalueen, la Brièrin, eteläpuolella.
Oma erityinen detaljinsa laivabisneksessä on ship godmother, vesillelaskutilaisuuden kuuluisuus, joka kastaa laivan ja tuo onnea, sadun hyvän haltijan tyyliin. Useimmiten naispuolinen henkilö. Laitan tähän loppuun vielä listan laivoista ja niiden kummitädeistä, koska pitäähän sitä nyt lista olla! Nuorimmasta vanhimpaan. Mukana myös reitti ja risteilyn pituus päivinä.
2021 AIDAcosma. Kristina Vogel, entinen Saksan olympiatason ratapyöräilijä, joka halvaantui vuonna 2018. Kanaria-Madeira-Kanaria, 7 pv
2021 Iona. Dame Irene Lucas-Hays, Hays Travel -matkatoimistoketjun pomo. Firma osti kaikki Thomas Cook Group -paran Englannin toimistot, joita oli ällistyttävät 550 kappaletta. Southampton-Vigo(Espanja)-Madeira-Kanaria-Cadiz & La Coruna(Espanja)-Southampton, 14 pv
2019 Spirit of Discovery. HRH Camilla, Duchess of Cornwall. Portsmouth-Ferrol(Espanja)-Kanaria-Madeira-Portsmouth, 14 pv
2016 Mein Schiff 5. Lena Johanna Therese Meyer-Landrut, Saksan Euroviisuvoittaja vuodelta 2010. Kanaria-Madeira-Kanaria, 14 pv.
2012 AIDAmar. Sissi Kuhlmann, tuolloin 19-vuotias saksalainen verkkopersoona. Hampuri- Weymouth(Englanti)-Lissabon-Madeira-Karibian-Kanaria-Vigo(Espanja)-Cherbourg(Ranska)- Hampuri, 43 pv
2010 Azura. Dame Darcey Andrea Bussel, eläköitynyt englantilainen balettitanssija ja “a former judge on the BBC television dance contest Strictly Come Dancing” Kanaria-Madeira-Kanaria,7 Pv
2010 AIDAblu. Jette Joop, näyttelijä ja vaatesuunnittelija. Kanaria-Madeira-Kanaria, 12pv
2008 Ventura. Näyttelijä Helen Mirren. Southampton-Lissabon-Kanaria-Madeira- Southampton, 12 pv
2004 Opera. Elokuvanäyttelijä Sophia Loren. Kummitäti lähes kaikille MSC:n risteilijöille, joita on kymmenkunta. Kanaria-Madeira-Kanaria, 7 pv
1995 Marella Discovery 2. Cindy Pritzker, Amerikan rikkaimpiin kuuluvan bisnessuvun matriarkka. Täytti viime vuonna 100 vuotta. Kanaria-Madeira-Kanaria, 7 pv
1988 Amera. Vanhin alus ansaitsee muutaman ekstrarivin. Laivan kummitäti on itse elokuvalegenda James Stewart ja vaimonsa Gloria. Suomalaisittain kiinnostava seikka on se, että laiva rakennettiin Turussa, Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n telakalla, vuotta ennen kuin yritys teki konkurssin. Stewartit evät ikävä kyllä tulleet Turkuun vaan laiva meni heidän luokseen Los Angelesiin. Ameralla on minun makuuni kiinnostavin reitti koko listasta: Bremen-Vigo & Cadiz(Espanja)-Casablanca & Agadir(Marokko)-Kanaria-Madeira- Lissabon-Oporto-Bremen, 21 pv.
Kuvassa Amera on lähdössä satamasta kohti Lissabonia. Se on pituudeltaan vain noin puolet taustalla näkyvästä AIDAcosmasta.
Stories about coding, travels, and history | Koodailua, matkoja ja historiaa
