[Ilmestynyt alun perin Facebookissa.]
Kun neiti Lempi Maria Kettunen astui ulos Alppikatu 13:n nupukiviseltä pihalta kadulle, hän olisi voinut nähdä suoraan alapuolella Tauno Palon puiston ja takavasemmalla Linnanmäen maailmanpyörän. Mutta koska oli vuosi 1913, maisemaa hallitsivat pelkät Josafatin kalliot. Vuotta aiemmin Helsingin sähkölaitos oli asentanut Alppikadulle ensimmäiset sähkölamput. Kolme kappaletta, ja vain väliaikaisesti.
Lempi oli 15-vuotias koululainen, tuleva Kulosaaren suomalaisen alakoulun opettaja.
Kuten melkein kaikki Pitkänsillan pohjoispuolella asuvat, myös Kettuset olivat työväkeä. Paavo-isä oli ammatiltaan viilari, syntynyt Pietarissa. Äiti Sofia oli kotoisin Haminasta. Perheessä oli viisi lasta, joista Lempi oli vanhin. Nuorin, Reino, oli vasta kolme vuotta.
Alppikatu 13 oli Lempille varsinainen elämänkoulu.
Vaikka vuokrataloissa asukkaat vaihtuivat tiuhaan eikä pitkäaikaisia ystävyyksiä oikein voinut syntyä, talon nuoret varmasti tunsivat toisensa. Heihin kuuluivat tuolloin 16-vuotiaat Saima Johansson ja Hilja Rötkö sekä 18-vuotias Impi Johansson, Saiman isosisko.
Juhannusviikolla vuonna 1914 Saima ja Hilja löydettiin tajuttomana Eläintarhasta, muutaman kilometrin päässä Alppikadulta. Saima kuoli ja Hiljankin elämä oli kiikun kaakun.
Tytöt olivat juoneet “lysoolia”, josta oli tullut suosittu tapa päästä hengestään. Esimerkiksi Australiassa ja New Yorkissa se oli yleisin itsemurhan tekoväline vuonna 1911. Helposti saatavilla, luultavasti myös edullista. Kerrotaan, että Suomessa sairaalat haisivat lysolille aina 1950-luvulle saakka. Aine nousi yllättäen otsikoihin vuonna 2020, kun amerikkalaisyritys Lysol joutui painokkaasti kieltämään presidentti Trumpin ehdotuksen desinfiointiainerokotuksesta COVID-19-virusta vastaan.
Sanomalehdet uutisoivat, että tytöt olivat jättäneet viestin, saajana kaksi nimeltä mainittua poikaa. “Kirjeitten sisällöstä päättäen on tyttöjen ja mainittujen mieshenkilöitten wälillä ollut läheinen suhde. Kirjeissä selittäwät tytöt kyllästyneensä elämään ja päättäneensä sen wuoksi kuolla.” Nykypäivän näkökulmasta tämä teatraalinen viesti on tulkittavissa niin, että Saima ja Hilja olivat rakastavaisia. 17-vuotiaana ei olla kyllästyneitä elämään, mutta jo silloin voi olla selkeä näkemys siitä, miltä tulevaisuus näyttää.
Puoli vuotta myöhemmin, tammikuun 10. päivänä vuonna 1915, kello neljä iltapäivällä, Alppikadun pihalta kuului revolverin laukaus. Toinen. Impi Johansson oli ampunut itsensä ja heti perään, samalla aseella, hänen venäläinen miesystävänsä. Tragedia oli luonnollisesti valtakunnanuutinen: nuori pari, ampuma-ase, kaksoisitsemurha! Kukaan ei ole enää kertomassa, mitä oikeastaan tapahtui, miksi ja kuka oli syyllinen.
Vuoden 1916 helmikuussa kauppias Adiel Lahtinen Raahesta osti Alppikatu 13:n osakkeet ja tontin Helsingin kaupungilta. Moni vuokralainen teki tästä ainoan oikean johtopäätöksen: on muutettava. Toukokuussa Paavo Kettunen perheineen siirtyi Alppiharjusta Kallioon, osoitteeseen II linja 15. Lahtinen oli täysverinen liikemies ja sarjayrittäjä, jolla oli jatkuvasti monta rautaa ja oikeusjuttua tulessa. Alppikatu 13 oli ostettu velalla, jota hän ei pystynyt hoitamaan. Niinpä talo ja tontti pakkohuutokaupattiin jo vuonna 1917.
Kallio oli huomattavasti rauhallisempi asuinpaikka. Moneen vuoteen ainoa Kettusten taloyhtiötä ravisuttanut skandaali oli se, kun talossa toiminut Lindbergin maitoliike sai vuonna 1919 terveydenhoitolautakunnalta huomautuksen ala-arvoisen maidon myynnistä. Maidossa oli rasvaa alle 2.5%.
Saman vuoden syksyllä Lempi aloitti päivittäiset työmatkat raitiovaunulla Kulosaareen ja takaisin. Hänet oli valittu opettajan toimeen seitsemän hakijan joukosta. Vuosipalkka oli 5000 markkaa (nykyrahassa n. 15.000 euroa) ja lisänä Brändö Spårvägsaktiebolagin vuosilippu. Kukaties Lempi ehti jopa matkustaa ratikkalautalla, sillä Sörnäisten ja Kulosaaren välinen silta valmistui vasta vuonna 1919. Sääli, ettei sata vuotta sitten kaikilla ollut valokuvauskonetta käsilaukussa ja IG-tiliä kuvien julkaisemiseen. “Jippii, nyt on jännät paikat! Menossa ensimmäiseen työpaikkaan! Wish me luck!”
Tammikuisena sunnuntaina vuonna 2023 kiipesin Kulosaaren ala-asteen viereiselle kalliolle räpsimään pari kuvaa, kun oli niin erikoinen pakkaskeli. Vasta kotona ymmärsin, että kallio oli muutama vuosi sitten nimetty Lempi Alangon mukaan. Kuka? Tuntematon nimi.
Nyt tiedän Lempistä jotakin. Koska olin juuri käyttänyt aikaa parinsadan suomalaisen vuorineuvoksen tietojen vientiin Wikidata-palveluun, ajattelin että on oikeus ja kohtuus panostaa myös yhteen kallioneuvokseen. Niinpä kirjoitin Lempille Wikipedia-sivun.
Miltä Lempi näytti? Kulosaaren 100-vuotisjuhlien sivustolta löytyy luokkakuva, jossa Lempi on kahdesta opettajasta vasemmanpuoleinen.