Kansallisen E-kirjaston tarjoamiin aikakauslehtiin voi tehdä yleishakuja, mikä on näppärä ominaisuus, arvostan. Joskus eri näkökulmat tiettyyn aiheeseen ovat kiinnostavampia kuin yksittäiset lehdet tai niiden numerot. Kuten vaikka Laitila, synnyinkaupunki. Harvoin tulee käytyä paikan päällä enkä tilaa paikallista sanomalehteäkään. Mitäs siellä tapahtuu? E-kirjastossa on lehdistä vain kaksi viimeistä vuosikertaa, joten suhteellisen uusista puheenaiheista on siis kyse.

Seuraa lyhyt ja valikoiva aikakauslehtikatsaus.

Apropå haku: En tiedä, miksi tulokset palautetaan siinä järjestyksessä kuin palautetaan, mutta Maaseudun Tulevaisuudella (ja susilla) aloitetaan. En tiedä sitäkään, miksi Maaseudun Tulevaisuus ylipäänsä luetaan kuuluvaksi aikakauslehtiin. Lisäksi hakuvihje muistiin: jotta mukaan ei tule Kauppalehden paikkakuntakohtaisia yritysuutisia, hakulauseessa kannattaa miinustaa tarpeeton. Itse lehden nimeä kun ei voi.

Laitila -Menestyjät -“Uudet yritykset” -Protestilista

Laitila-sukunimisiä löytyy tietysti myös. Heitä ei pysty ennalta suodattamaan pois.

Sudet

Laitila on niitä varsinaissuomalaisia kaupunkeja, joissa susien määrä on lisääntynyt sitten vuoden 2004. Paljon pinta-alaa, suhteellisen vähän asukkaita, runsaasti valkohäntäpeuroja ruuaksi. Laitila on alueeltaan suurempi kuin Lahti, mutta siinä missä Lahti on Suomen 6. väkirikkain kunta, Laitila on vasta sijalla 115.

Laitilassa sanotaan olevan Suomen tihein susikanta. SusiLIFE-hankkeen mukaan viime vuonna 29 lasta sai siellä koulukuljetukseen kunnan tukea, juurikin susien takia. Eniten kuljetuksia siellä päin.

Ihmisille susista ei ole ollut vaaraa sitten 1800-luvun, mutta kotieläimet ovat asia erikseen. Laitilan Haukan kylässä löytyvät tiettävästi Suomen ensimmäiset Valais blacknose -lampaat. Omistaja kertoo, että lampaiden pito susialueella tuokin stressiä. Sitä lievittämässä pihaa vartioi iäkäs tiibetinmastiffi. Laitumelle on lisäksi tarkoitus rakentaa petoaidat.

Erä-lehden numero 12 viime vuodelta tietää kertoa, että pisin DNA-näytteiden perusteella todennettu suden kulkema matka on Laitilan Kaivolan laumasta Sodankylän pohjoisosiin. 790 kilometriä, vuoden sisällä. Lapissa susi sitten ikävä kyllä ammuttiin.

Siipikarja

Kysy keneltä hyvänsä keski-ikäiseltä eteläsuomalaiselta, mitä hän tietää Laitilasta, ja saat vastaukseksi: kananmunat ja Kukko-olut.

Suomen siipikarjatalous onkin aika lailla keskittynyt Varsinais-Suomeen. Laitilan kaupunki uskoo kananmunien vetovoimaan niin lujasti, että tarjoaa uudelta Laessaaren alueelta tontin ostavalle vuoden munat kaupan päälle, uutisoi Maaseudun Tulevaisuus. Tiedä sitten, miten puree. Kananmunan keltuaisessa kun on se hankala puoli, että kolesteriarvoja seuraava vanhempi suomalainen ei sitä juuri syö muuten kuin välillisesti eli kakuissa sun muissa ns. sisään leivottuna. Hyvältä kananmunat toki maistuvat.

Muistan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan (LW) alkutaipaleen. Yhtiöllä oli hauskat verkkosivut ja sen retrohenkiset limonadit ilahduttivat aina, kun niitä näki kaupungilla tai verkossa. Tuskin olin ainoa, joka piti yrityksen markkinoinnista. Koska itse päätuotekin, Kukko Pils, oli toimiva olut (ja on sitä yhä), menestyksen tiellä ei ollut esteitä. Olutpostin numero tältä vuodelta summaa kokoeroja:

liikevaihto on reilusti yli neljäsosa kaikkien pienpanimoiden yhteenlasketusta liikevaihdosta ja yli tuplasti selvityksen toiseksi suurimman, Nokian Panimo Oy:n, liikevaihdosta.

LW on niin iso, että sen talousluvut pitää poistaa tilastoista, jotta saadaan edes jonkinlainen käsitys keskimääräisen pienpanimon tilanteesta.

Vaikka LW on paikkakunnalla iso yritys, sitäkin suurempi liikevaihdoltaan on Vihannes-Laitila. Mutta, tarkkaan ottaen Laitilaa on enää vain nimen loppuosa ja se, että osa yrityksen omistajaviljelijöistä on Laitilasta. Yrityksen pääkonttori on Uudessakaupungissa.

Valtatie 8

Tekniikan Maailma kirjoittaa tilanteesta Suomen pääteillä.

Onnettomuustiheydellä mitaten maan vaarallisimmat päätieosuudet ovat Helsingin, Turun ja Tampereen sisääntuloteillä. Ajettuihin kilometreihin suhteutettuna vaara vaanii Nelostiellä Pyhäjärven tienoilla. Molemmat mittarit ovat punaisella valtateillä 8 ja 9.

Valtatie 8 ulottuu Turusta Liminkaan ja päinvastoin. Välissä on mm. Laitila.

Kun on ohitettu Laitilan keskusta ja matka jatkuu kohti Raumaa, muutaman kilometrin päässä odottaa Palttilan risteys. Tuttu paikka. Oikealla, metsäsaarekkeen suojassa, on Palttilan kartano. Edessä siintää Valkojärven peltoalue, entistä järvenpohjaa. Aukea, laakea näkymä. Ei kuitenkaan täystasaista vaan aavistuksen unduloivaa.

Väyläviraston mukaan tämä on yksi niistä 15 tiekilometristä valtatie 8:lla, jossa on

korkeat onnettomuuskustannukset sekä tiepituuteen että liikennemääriin suhteutettuna.

Suomen päätiestön yhteenlasketuista vaarallisista kilometreistä valtatie 8:lla on noin viisi prosenttia.

Tekniikan Maailma selostaa: Väylävirasto laskee tieosuuksien turvallisuutta siten, että se jakaa ensin tieverkon noin viiden kilometrin pituisiksi pätkiksi. Näille lasketaan sitten ennustettu onnettomuuskustannus VTT:n kehittämällä ohjelmalla, jossa on otettu huomioon paitsi onnettomuushistoria myös tilastollinen ennuste vakavista onnettomuuksista.

Miksi juuri tässä kohtaa on tapahtunut ja luultavasti myös tulee tapahtumaan onnettomuuksia?

Laitilassa, -sta ja -aan autoillaan runsaasti.

Vuonna 2021 Helsingin Sanomat julkaisi kuntakohtaisen tilaston (tilaajille) autoetuuksien suuruuksista. Kärjessä oli Östersundom, toisena Laitila. Edun saajia 50, mediaani 9736 euroa.

Miksi Laitila? Otin tuolloin asiakseni kysyä mielipidettä paikallispoliitikoilta Twitterissä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Pekka Kuusisto, vastasi:

Olettaisin, että edun suuruus johtuu siitä, että suhteessa ruuhka-Suomeen Laitilassa on hyvin vähän autoetua käytössä ja tällöin ne lienevät pääosin yritysten ylimmällä johdolla, jonka johdosta edun arvo nousee.

Valtatiellä liikkuu tietysti paljon muutakin kuin työmatkalaisia: puukuljetuksia, muuta raskasta liikennettä, ammattiautoilijoita, koululaisia mopoautoineen, satunnaisia ohikulkijoita, hirviä, peuroja.

Ja miten mahtaa olla, houkutteleeko valtatien vaarattomalta näyttävä profiili huolettomaan ajotapaan?

Pintaa syvemmältä

Suomen Luonto 1/2024 sisälsi tuplayllätyksen.

Artikkelissa Maantieteilijä ja runoilija Rokansaarella toimittaja Pekka Tarkka kirjoittaa Aaro Hellaakoskesta. Hellaakoski on minun ikäpolvelleni tuttu runoilija (vähintään nimeltä), mutta hänen tutkijanuransa oli ainakin minulle täysin uutta. Kuinka ollakaan, vuonna 1929 Hellaakoski oli tekemässä kaivauksia Laitilan harjuilla. Tuon ajan Laitilan Sanomissa ei tätä noteerata, mikä ei ole sinänsä ihme; kenttätutkimusta tekevät tiedemiehet eivät mitenkään voineet ylittää silloisen maalaispitäjän uutiskynnystä. Isäni olisi hyvinkin saattanut olla ihmettelemässä kaivauksella numero 5, jos olisi ollut vanhempi, mutta ei vielä yksivuotiaana taaperona muuten kuin äidin tai isän sylissä. Sääli, etten ollut tietoinen Hellaakosken käynnistä jo 1980-luvulla, silloin, kun isän äiti oli vielä elossa.

Hellaakosken tutkimus On the transportation of materials in the esker of Laitila julkaistiin Suomen Maantieteellisen Seuran FENNIA-tiedelehdessä vuonna 1931. Kuten Tarkka kirjoittaa, se osoitti, että

sikäläisen harjun ainekset oli järjestänyt ja hionut mannerjäätikön alle sulana virrannut joki.

Toinen yllätys Suomen Luonnon artikkelissa oli se, että pääaihe, Rokansaari Saimaan Lietvedellä, on tuttu paikka sekin! Puolison lapsuuden kesämökki on kivenheiton päässä, ja jokakesäiseen vierailuohjelmaan mökillä kuuluu edelleen souturetki saareen. Vaikka osa Rokansaarta onkin nykyisin yksityisaluetta ja metsä talousmetsää, niin lampia, niittyjä ja muita pienempiä ekolokeroita riittää yhä. Kesän parhaat hyönteishavainnot ovat aina saarelta.

Hellaakosken tapauksesta herää kysymys, tunteeko Suomen historia ja/tai nykyaika muita runoilijoita, jotka ovat myös tieteentekijöitä? Tein Wikidataan kyselyn. Ison nuolinäppäimen klikkaus käynnistää haun. Kestää hetken. Vastaus: kyllä heitä on, Wikidatan saamien tietojen mukaan 58.

Lopuksi muutama tilastotieto asukkaista.

Menot ja tulot

Muutama viikko sitten verkossa linkitettiin Porin kaupungin tietopalvelupäällikön tekemään karttaesitykseen. Siitä kävi ilmi, paljonko Suomen kunnissa asuu Porissa syntyneitä. Kartalla oli hauska otsikko Porilaisten levinneisyysaste 2023 eikä datapisteen kuvaajana ollut perinteinen pylpyrä vaan henkilömäärän suhteen suureneva Porin Ässien herttalogo. Ei yllätys! Terveisiä Poriin.

Minä monen muun mukana kiinnostuin toteutuksesta. Ennen pitkää totesin myös, että tämäntapaiset tiedot suomalaisista eivät olekaan mukana Tilastokeskuksen avoimen datan jakelussa. Niinpä tilasin ne.

Muuttaneiden lukumäärissä Laitila on luonnollisesti paljon pienempi kuin Pori, koska asukasmääräkin on sitä. Pori hipoo 100 000:n asukkaan rajapyykkiä, jonka ovat jo ohittaneet Jyväskylä, Kuopio ja Lahti. Kartoilla on kuitenkin havaittavissa yhteneväisyyttä, mikä ei ehkä ole yllätys. Muuttokuntia ovat eritoten maakuntien ykköskaupungit.

Harmaat alueet kartalla ovat niitä kuntia, joissa ei viime vuoden tietojen mukaan asu yhtään Laitilassa syntynyttä. Yhtenäisemmät tyhjät seudut ovat Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa sekä Kuopion ja Oulun ympäristökunnissa.

Pelkän absoluuttisen nuppiluvun havainnollistamisen lisäksi laskin myös, mikä on Laitilassa syntyneiden osuus asuinkunnan väestöstä. “Pikku-Laitilat” muodostavat tiiviin, yhtenäisen renkaan Laitilan ympärille.

Noin puolet Laitilan nykyisistä asukkaista on syntynyt muualla.