Tag Archives: Kulosaari

History | Historiaa

Nordforsin talo

[Ilmestyi alun perin Facebookissa vuonna 2023.]

Torstai 1. elokuuta vuonna 1935.

Puoli kolmen aikaan Leposaaren kappelissa, Kulosaaren hautausmaalla, alkaa hautaustilaisuus. Amanda Lindgren eli lähes 100-vuotiaaksi, huomattavan paljon vanhemmaksi kuin poikansa Armas. Arkkitehti Armas Lindgren oli 54-vuotias, kun hän sai sydänkohtauksen, josta ei ollut paluuta. Siinä missä Amandan muistotilaisuus tuskin erosi normihautajaisista, Armaksen siunaus oli ollut valtakunnan ykkösuutisia. Akateeminen kerma ja kaikki isot kulttuurivaikuttajat koolla Helsingin Vanhassa kirkossa, yleviä puheita, ja lopuksi pitkä saattue aina Leposaareen asti. Kulosaaren vanhalla sillalla varmasti aikamoinen näky.

Amandan hautajaiset eivät sujuneet häiriöttä.

Raitalahdelta, Leposaarta vastapäätä, kivenheiton päästä, alkoi kuulua moottoriveneen äänekästä pärinää. Joka jatkui. Ja jatkui. Se oli niin häiritsevää, että yksi hautajaisvieraista lähti lopulta autollaan Raitalahdentielle – nykyiselle Wäinö Aaltosen tielle – käskemään kilpavenehuligaaneja olemaan hiljaa.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun saman vuoden kevällä perustettu venekerho Scuderia Nordfors häiritsi saarelaisia. Nimimerkki Förbittrade Brändöbor avautui Hufvudstadsbladetissa: me jotka asumme Raitalahden ja Hopeasalmen välillä, olemme vaipumassa epätoivoon.

Melun olisi luullut eritoten ottavan päähän heitä, jotka asuivat aivan vieressä. Lähinaapureissa oli ainakin kaksi henkilöä, jotka olivat tottuneet tarttumaan kynään: Volter Kilpi ja Ilmari Kianto. Kilpi tosin asui Turussa, mutta olettaa sopii, että hän oleili Kulosaaren talossaan sen mitä Turun yliopiston ylikirjastonhoitajan hommilta ehti. Ehkä välillä oli jopa pikku pakko lähteä vähän etäämmälle töistä.

Naapurisopu ennen kaikkea. Tuskin minäkään olisin marssinut johtaja Nordforsin ovelle ja haukkunut pystyyn tämän 19-vuotiaan pojan, Göranin, ja hänen vihoviimeisen venekerhonsa. Varsinkaan kun pojasta oli ehtinyt tulla urheilupalstojen suosikki, nuori menestyjä.

Göran oli voittanut jo 17-vuotiaana Espoon Laajalahden kilpailussa sarjan pikavenheet ulkomoottoreilla tuloksella 4 meripeninkulmaa (~7 km) ajassa 14.43,4. Sellaiset 30 km/h. Huippunopeus Suomen kilpailuveneillä oli tuolloin noin 70 km/h.

Sen ajan lehdissä Nordforsin sukua esiintyi usein paitsi urheilusivuilla, myös kahden eri yrityksen mainoksina: viini-, likööri- ja mehutehdas Nordfors (myöhempien aikojen Marli) ja Silkkimo, joka valmisti trikooalusasuja. Juomatehtaan oli perustanut veneilijä-Göranin isoisä Turussa, Silkkimo taas oli Göranin isän ja isoveljen yhteinen firma Helsingissä.

Göranin äiti Elin o.s. Uggla oli kotoisin Nordköpingistä, ruotsalaista aatelissukua. Suvulla on pöllö vaakunassa ja ainakin yksi yhä elävä julkisuuden henkilö, muusikko Magnus Uggla. Elinin isän, marmeladdirektör Erik Robert Ugglan ja Elinin appiukon, likööritehtailija Nordforsin, voi kuvitella istuvan lasin ääressä ja jutustelevan sokerimarkkinoista.

1950-luvun alussa, muutama vuosi sen jälkeen kun herra Nordfors oli kuollut, leski ja pojat myivät Kulosaaren talon ja tontin Helsingin kaupungille ja muuttivat Ruotsiin. Göran ajoi kilpaa, valmistui diplomi-insinööriksi, avioitui, sai kaksi lasta. Koko vanhempi polvi on haudattu Danderydin kunnan hautausmaalle.

Pikaveneen nopeudella vuoteen 2023.

Olen lähdössä kävelemään kohti keskustaa. Vakioreitti kulkee Wäinö Aaltosen tietä Kulosaaren puistotielle, Itäväylän yli, Hopeasalmenranta, Marsalkanpolku, Mustikkamaan reunaa, Isoisän silta, Hanasaaren ohi jne.

Matka tyssää alkumetreille.

Keskellä Wäinö Aaltosen tietä, juuri ennen Nordforsin taloa, on parkattuna pramean näköinen, kaksivärinen Rolls-Royce Silver Cloud II vm 1962, rekisterinumero RR-2. Talon ympärillä ja sisällä häärii runsaasti väkeä, valoja on viritelty, kameramies ulko-oven edessä portailla, tarpeistoa kärrätään. “Lastenelokuvaa”, vastaa auton vieressä seisova mieshenkilö lyhyesti, kun seisahdun utelemaan, mitä kuvataan. Mitään sen tarkempaa ei ole lupa paljastaa. Hänen työnkuvaansa kuuluu ennen muuta pitää huolta siitä, ettei kukaan aja pahki vuokra-autoa. Tässä kohtaa tietä on huono näkyvyys kumpaankin suuntaan.

Vuonna 2021 Nordforsin talo tuli myyntiin, kaupat tehtiin tietääkseni vuonna 2022. Sitä ennen talo oli ollut monta vuotta tyhjillään odottamassa kaavamuutosta, jonka jälkeen se oli lupa myydä asuinkäyttöön. Niinä 2010-luvun vuosina, kun täältä lähdettiin arkiaamuisin metrolle kohti Kamppia ja edelleen Otaniemeä, Wäinö Aaltosen tien kiperässä mäessä tuli vakiosti vastaan melko hajamielisen oloisia nuoria ihmisiä. Nordforsin talossa toimi silloin kaupungin mielenterveystoimisto.

Elokuvan rekvisiittaa Wäinö Aaltosen tiellä Kulosaaressa keväällä 2023.
History | Historiaa

Lempi Alanko

[Ilmestynyt alun perin Facebookissa.]

Kun neiti Lempi Maria Kettunen astui ulos Alppikatu 13:n nupukiviseltä pihalta kadulle, hän olisi voinut nähdä suoraan alapuolella Tauno Palon puiston ja takavasemmalla Linnanmäen maailmanpyörän. Mutta koska oli vuosi 1913, maisemaa hallitsivat pelkät Josafatin kalliot. Vuotta aiemmin Helsingin sähkölaitos oli asentanut Alppikadulle ensimmäiset sähkölamput. Kolme kappaletta, ja vain väliaikaisesti.

Lempi oli 15-vuotias koululainen, tuleva Kulosaaren suomalaisen alakoulun opettaja.

Kuten melkein kaikki Pitkänsillan pohjoispuolella asuvat, myös Kettuset olivat työväkeä. Paavo-isä oli ammatiltaan viilari, syntynyt Pietarissa. Äiti Sofia oli kotoisin Haminasta. Perheessä oli viisi lasta, joista Lempi oli vanhin. Nuorin, Reino, oli vasta kolme vuotta.

Alppikatu 13 oli Lempille varsinainen elämänkoulu.

Vaikka vuokrataloissa asukkaat vaihtuivat tiuhaan eikä pitkäaikaisia ystävyyksiä oikein voinut syntyä, talon nuoret varmasti tunsivat toisensa. Heihin kuuluivat tuolloin 16-vuotiaat Saima Johansson ja Hilja Rötkö sekä 18-vuotias Impi Johansson, Saiman isosisko.

Juhannusviikolla vuonna 1914 Saima ja Hilja löydettiin tajuttomana Eläintarhasta, muutaman kilometrin päässä Alppikadulta. Saima kuoli ja Hiljankin elämä oli kiikun kaakun.

Tytöt olivat juoneet “lysoolia”, josta oli tullut suosittu tapa päästä hengestään. Esimerkiksi Australiassa ja New Yorkissa se oli yleisin itsemurhan tekoväline vuonna 1911. Helposti saatavilla, luultavasti myös edullista. Kerrotaan, että Suomessa sairaalat haisivat lysolille aina 1950-luvulle saakka. Aine nousi yllättäen otsikoihin vuonna 2020, kun amerikkalaisyritys Lysol joutui painokkaasti kieltämään presidentti Trumpin ehdotuksen desinfiointiainerokotuksesta COVID-19-virusta vastaan.

Sanomalehdet uutisoivat, että tytöt olivat jättäneet viestin, saajana kaksi nimeltä mainittua poikaa. “Kirjeitten sisällöstä päättäen on tyttöjen ja mainittujen mieshenkilöitten wälillä ollut läheinen suhde. Kirjeissä selittäwät tytöt kyllästyneensä elämään ja päättäneensä sen wuoksi kuolla.” Nykypäivän näkökulmasta tämä teatraalinen viesti on tulkittavissa niin, että Saima ja Hilja olivat rakastavaisia. 17-vuotiaana ei olla kyllästyneitä elämään, mutta jo silloin voi olla selkeä näkemys siitä, miltä tulevaisuus näyttää.

Puoli vuotta myöhemmin, tammikuun 10. päivänä vuonna 1915, kello neljä iltapäivällä, Alppikadun pihalta kuului revolverin laukaus. Toinen. Impi Johansson oli ampunut itsensä ja heti perään, samalla aseella, hänen venäläinen miesystävänsä. Tragedia oli luonnollisesti valtakunnanuutinen: nuori pari, ampuma-ase, kaksoisitsemurha! Kukaan ei ole enää kertomassa, mitä oikeastaan tapahtui, miksi ja kuka oli syyllinen.

Vuoden 1916 helmikuussa kauppias Adiel Lahtinen Raahesta osti Alppikatu 13:n osakkeet ja tontin Helsingin kaupungilta. Moni vuokralainen teki tästä ainoan oikean johtopäätöksen: on muutettava. Toukokuussa Paavo Kettunen perheineen siirtyi Alppiharjusta Kallioon, osoitteeseen II linja 15. Lahtinen oli täysverinen liikemies ja sarjayrittäjä, jolla oli jatkuvasti monta rautaa ja oikeusjuttua tulessa. Alppikatu 13 oli ostettu velalla, jota hän ei pystynyt hoitamaan. Niinpä talo ja tontti pakkohuutokaupattiin jo vuonna 1917.

Kallio oli huomattavasti rauhallisempi asuinpaikka. Moneen vuoteen ainoa Kettusten taloyhtiötä ravisuttanut skandaali oli se, kun talossa toiminut Lindbergin maitoliike sai vuonna 1919 terveydenhoitolautakunnalta huomautuksen ala-arvoisen maidon myynnistä. Maidossa oli rasvaa alle 2.5%.

Saman vuoden syksyllä Lempi aloitti päivittäiset työmatkat raitiovaunulla Kulosaareen ja takaisin. Hänet oli valittu opettajan toimeen seitsemän hakijan joukosta. Vuosipalkka oli 5000 markkaa (nykyrahassa n. 15.000 euroa) ja lisänä Brändö Spårvägsaktiebolagin vuosilippu. Kukaties Lempi ehti jopa matkustaa ratikkalautalla, sillä Sörnäisten ja Kulosaaren välinen silta valmistui vasta vuonna 1919. Sääli, ettei sata vuotta sitten kaikilla ollut valokuvauskonetta käsilaukussa ja IG-tiliä kuvien julkaisemiseen. “Jippii, nyt on jännät paikat! Menossa ensimmäiseen työpaikkaan! Wish me luck!”

Tammikuisena sunnuntaina vuonna 2023 kiipesin Kulosaaren ala-asteen viereiselle kalliolle räpsimään pari kuvaa, kun oli niin erikoinen pakkaskeli. Vasta kotona ymmärsin, että kallio oli muutama vuosi sitten nimetty Lempi Alangon mukaan. Kuka? Tuntematon nimi.

Nyt tiedän Lempistä jotakin. Koska olin juuri käyttänyt aikaa parinsadan suomalaisen vuorineuvoksen tietojen vientiin Wikidata-palveluun, ajattelin että on oikeus ja kohtuus panostaa myös yhteen kallioneuvokseen. Niinpä kirjoitin Lempille Wikipedia-sivun.

Miltä Lempi näytti? Kulosaaren 100-vuotisjuhlien sivustolta löytyy luokkakuva, jossa Lempi on kahdesta opettajasta vasemmanpuoleinen.

Alppikatu 11, 13. Valokuvaaja Grünberg, Constantin, 1955. Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0. Talojen suunnittelu: rakennusmestari Karl Forstadius, 1906. Purettu 1960-70-luvulla.
Diverse coding | Kaikenlaista koodailua, History | Historiaa

2015 on 1917

Kulosaari (Brändö in Swedish), an 1,8 square km island in Helsinki, detached itself from the Helsinki parish in early 1920’s, and became an independent municipality. The history of Kulosaari is an interesting chapter of Finnish National Romantic architecture and semi-urban development. It all began in 1907 when the company AB Brändö Villastad (Wikipage in Finnish) was established – but that’s another story. In 1949, the island was annexed again by Helsinki. Today, Kulosaari is cut in half by one of the busiest highways in Finland. The idealistic, tranquil village community is long gone. Since late 1997, Kulosaari has been my home suburb.

One of the open datasets provided by Helsinki Region Infoshare, is a scanned map of Kulosaari from 1917. Or rather, a scheme which became reality only in a limited extent. As long as I’ve known a little about what georeferencing is all about – thanks to the excellent Coursera MOOC Maps and the Geospatial Revolution by Dr. Anthony C. Robinson – I’ve had in mind to work with that map some day. That day dawned when I happened to read the blog posting Using custom tiles in an RStudio Leaflet map by Kyle Walker.

Unlike Kyle, I haven’t got any historical data to render upon the 1917 map but instead, there are a number of present day datasets available, courtesy of the City of Helsinki, e.g. roadmap and 3D models of buildings. How does the highway look like on top of the map? What about buildings and their whereabouts today? Note that I don’t aim particularly high here, or to more than two dimensions anyway; my intention is just to get an idea of how the face of the island has changed.

Georeferencing with QGIS is fun. I’m sure there are many good introductions out there in various languages. For Finnish speakers, I can recommend this one (PDF) by Latuviitta, a GIS treasure chamber.

georeferencing

The devil is in the detail, and I know I could’ve done more with the control points, but that’s a start. When QGIS was done with number-crunching, the result looked like this when I adjusted transparence for an easier quality check.

qgistransparence

Not bad. Maybe hanging a tad high, but will do.

Next, I basically just followed Kyle’s footsteps and made tiles with the OSGeo4W shell. I even used the same five zoom layers than he. Then I uploaded the whole directory structure with PNG files (~300 MB) to my web domain where this blog resides, too.

Roadmap data is available both in ESRI Shapefile and Google KML. I downloaded the zipped Shapefile, unzipped it, and imported as new vector layer to QGIS. After some googling I found help on how to select an area – Kulosaari main island in my case – by rectangle, how to merge selected features, and how to save the selection as a new Shapefile.

Then, to RStudio and some R code.

In Kulosaari, there are 23 different kind of roads. Even steps (porras) and boat docks (venelaituri) are categorized as part of the city roadmap.

> unique(streets$Vaylatyypp)

 [1] "Asuntokatu"                             "Paikallinen kokoojakatu"                    
 [3] "Huoltoajo sallittu"                     "Moottoriväyläramppi"                        
 [5] "Alueellinen kokoojakatu"                "Silta tai ylikulku (katuverkolla)"          
 [7] "Moottoriväylä"                          "Pääkatu"                                    
 [9] "Silta tai ylikulku (jalkakäytävä, pyörä "Alikulku (jalkakäytävä, pyörätie)"          
[11] "Jalkakäytävä"                           "Porras"                                     
[13] "Yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie"    "Puistotie (hiekka)"                         
[15] "Ulkoilureitti"                          "Puistokäytävä (hiekka)"                     
[17] "Puistokäytävä (päällystetty)"           "Venelaituri"                                
[19] "Polku"                                  "Suojatie"                                   
[21] "Väylälinkki"                            "Pyöräkaista"                                
[23] "Pyörätie"

From these, I extracted motorways, bridges, paths, steps, parkways, streets allowed for service drive, and underpasses.

Working with the 3D data wasn’t quite as easy (no surprise). By far the biggest challenge turned to be computing resources.

I decided to work with KMZ (zipped KML) files. The documentation explained that the data is divided into 1 x 1 km grids, and that the numbering of the grids follows the one used by Helsingin karttapalvelu (map service). The screenshot below shows one of the four grids I was mainly interested in: 675499 (NW), 674499 (SW), 675500 (NE) and 674500 (SE). These would leave out outer tips of the island in the East, and bring in a chunk of the Kivinokka recreation area in the North.

kartta.hel.fi

First I had in mind to continue using Shapefiles: imported one KML file to QGIS, saved as Shapefile, and added it as a polygon to the leaflet map. It worked, but I noticed that RStudio started to slow down immediately, and that the map in the Viewer became seemingly harder to manipulate. How about GeoJSON instead? Well, the file size do was reduced but still too much data. Still, I succeeded in getting all on the map, of which this screenshot acts as the evidence:

roadmap and 3D buildings

However, where I failed was to get the map transformed to a web page from the RStudio GUI. The problem: default Pandoc memory options.

Stack space overflow: current size 16777216 bytes.
Use `+RTS -Ksize -RTS' to increase it.
Error: pandoc document conversion failed with error 2

People seem to get over this situation by adding an appropiate command to the YAML metadata block of the RMarkdown file, but I’m not dealing with RMarkdown here. Couldn’t get the option work from the .Rprofile file either.

Anyway, here is the map without the buildings, so far: there is the motorway/highway (red), few bridges (blue), sandy parkways (green) here and there, a couple of underpasses (yellow), streets for service drive only (white) – and one path (brown) on the Southern coast of the neighbour island Mustikkamaa, as unbuilt as in 1917.

Note that interactivity in the map is limited to zooming and panning. No popups, for example.

I’ve heard many stories of the time when the highway was built. One detail mentioned by a neighbour is also visible on the map: it reduced the size of the big Storaängen outdoor sports area on the Southern side of the highway. The sports area is accessible from the Hertonäs Boulevarden – now Kulosaaren puistotie – by an underpass.

EDIT 26.3.2015: Thanks to the helpful comment by Yihui Xie, I realized that there is in fact several options to do a standalone HTML file from the RStudio GUI. With File > Compile Notebook... the result was combiled without problems, and now all buildings are rendered in the leaflet too. The file is a whopping 7 MB and therefore slow in its turns, but at least all data are now there. As a bonus, the R code is included as well! RStudios capabilities don’t stop to amaze me.